Eikä rakkauteni notkuviin pöytiin ja poriseviin patoihin ole yllätys, meidän perheessä on aina nautiskeltu näistä asioista ennen kaikkea yhdessä ja mahdollisuuksien mukaan pitkään ja hartaasti. Ajatuksissani ruoka on ehdottomasti yhtä kuin yhdessäolo, nauru, hyvä olo ja jakaminen. Huono, kelvoton ruoka, joka pitää syödä kiireessä vain siksi että on nälkä suorastaan kiukuttaa. No, on tästä lemmestä seurannut ongelmiakin. Myönnän aivan avoimesti lohduttautuvani ruualla: "hyvä ruoka – parempi mieli". Tähän ongelmaan auttaa tietenkin jo se, että tunnistaa tapansa ja reagoi tarpeen vaatimalla tavalla. Täytyy keksiä muitakin keinoja tulla paremmalle tuulelle kuin suklaa.. edes useimmiten.
Tykkään siis ruuasta, tykkään syömisestä, mutta tykkään myös erityisesti siitä miltä ruoka näyttää. Joskus teininä tein pitsapohjaa äiskäni kanssa, ja levittäessani tomaattipyrettä pohjalle lusikalla äiskäni tokaisi: "Ei siitä oo tarkoitus mikään taideteos tulla!". Vaan kun on! Visuaalisuus on puoli ruokaa. Kaunis annos on herkku jo ennen kuin siihen edes koskee. Onhan tämä toki selvää pässinlihaa, kaikkihan valikoivat jatkuvasti ruokansa kaupassakin sillä perusteella mikä näyttää tuoreimmalta ja parhaimmalta (näin muuten syntyy myös paljon hävikkiä, osta joskus myös ruma hedelmä!). Ruoka myös näyttää kauniilta jo valmistusvaiheessa. Voinokareet, suola- ja sokerikiteet, värikkäät juurekset, kiemurainen pasta.. Tässä oli se ajatus, miksi halusin perustaa ruokablogin. Tarjoillakseni myös silmänruokaa.
